Nykyajan Orjuus

Todellinen pahan akseli

Maailmalla on paljon puhuttu ns. pahan akselista, jolla yhdysvallat tituleerasi eräitä lähi-idän ja Aasian maita. Termi on jäänyt lähinnä yhdysvaltain ja sen liittolaisten käyttöön. Usa:n mukaan pahan akselin vallat muodostuvat maista, joilta he ovat ahneuksissaan aina halunneet jotain. Tällainen äärimmäinen termi oikeuttaa kovaankin voimapolitiikkaan ja massamurhiin. Tapat yhden, olet murhaaja, tapat miljoonia, olet valloittaja. näin maailma on aina toiminut.

Mutta nykymaailmassa todellisen pahan akselin ovat jo pitkään muodostaneet Yhdysvallat, Venäjä ja Israel. Sekä kaikki muut vastaavat valtiot, jotka käyttävät väkivaltaa naapureitaan tai muiden valtioiden kansalaisia vastaan. Nämä kolme ovat suurimmat sodan lietsojat. Kullakin on syynsä ja toimintatapansa, kaikille on yhteistä omaan napaan tuijottelu, pikkusieluisuus ja ahneus.

yhdysvallat hamuaa öljyä ja taloudellista mahtia, samoin Venäjä. Israelilaiset taas eivät osaa elää sovussa naapureidensa kanssa, vaan pommittelevat näitä milloin minkäkin tekosyyn varjolla.Tällaisten pahan akselin osapuolten toimintaa hallitsee heidän oma pimeytensä, eikä mene aikaakaan, kun nämä kaikki  kääntyvät toisiaan vastaan. Pahimmassa skenaariossa Usa ja Venäjä ovat jo hyvää vauhtia syöksemässä palloamme kolmanteen maailmaansotaan.

Sota terrorismia vastaan on muutenkin tuomittu epäonnistumaan. Miten väkivaltaa vastaan voidaan sotia vihaa ja eripuraa lietsomalla? Se on kuin hyökkäys myyttien hydraa vastaan, joka kasvattaa jokaisen katkotun pään tilalle kaksi uutta. Näin viha ruokkii itseään eikä väkivaltaa voida väkivalloin voittaa. Pitäisi pikemminkin aloittaa laajamittainen yhteistyö, jolla puututtaisiin maailman ihmisten köyhyyteen ja kurjuuteen. Epätoivo ja sivistymättömyys ajaa epätoivoisiin tekoihin. Tietämättömiä on helpompi manipuloida. Hyväntahtoisuus ja rakentaminen taas sytyttävät henkilökohtaisen epätoivon ja pimeyden horisonttiin pienen valon kipinän, joka laajenee sitä mukaa, kun luottamus ja usko ihmisyyteen kasvaa.

Jos Suomi päättää liittyä Natoon, päättää se samalla liittymisestä pahan akseliin. Idän ja lännen välinen lapsellinen "me vastaan te" -konflikti on parhaiten vältettävissä puolueettomuuden politiikalla. Venäjä kokee olonsa uhatuksi lännen puristuksissa, ja jossain vaiheessa se tuntee, että sen on toimittava. Tällöin se suuntaa ohjuksensa ja aseensa niihin maihin, jotka se kokee uhkaksi. Sen on järjetöntä ampua ohjuksia neutraalille maaperälle, joka muutenkin herättäisi vihollisen vastareaktion ja antaisi sille ensi-iskun mahdollisuuden, mikäli konflikti näin pitkälle kärjistyisi. Esimerkiksi Puola, joka kuvitteli saavansa usa:n ohjuskilvistä vakautta ja turvaa, huomasi joutuvansa Venäjän ohjusten kohteeksi ja näin ollen turva ja vakaus, jota he havittelivat, kääntyikin peloksi ja epävarmuudeksi...

                                                                  " Wu wei" - Lao Tzu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kunnallispoliitikon toimenkuvaan tuo propagandavuodatus liittyi...miten??

Kaikin tavoin liittyy.Suuret asiat alkavat pienistä asioista ja valtakunnan muodostavat kansalaiset ja heidän mielipiteensä.
Ei kukaan halua ohjuskilpiä omaan kuntaansa, joten siten tämä on myös kunnallispoliittinen asia.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja