Leipää ja sirkushuveja
Leipää ja sirkushuveja…
...Kuten antiikin Rooman aikainen satiirikko Juvenalis aikoinaan totesi. Nyt kun tehdään kunnallispolitiikkaa, kansan tilanne tuntuu kummasti muistuttavan antiikin ajan vastaavaa tilannetta: On työttömyyttä, köyhyyttä ja nälkää. Lisäksi kulttuuripalvelut riutuvat, ja kansalta puuttuu niin ruumiin- kuin hengen ravintoakin.
Leipää:
Sastamalassa on paljon vähävaraisia: Työttömiä, opiskelijoita, eläkeläisiä ja näennäistyöllistettyjä. Hinnat nousevat huimaa tahtia ja monen on nälkä. Vaikka seurakunnat järjestävätkin toisinaan ilmaisia ruokailuja ja vaikka Uossolta saa vähävarainen kohtuuhintaista ruokaa päivittäin, ei yksi ateria päivässä riitä kenellekään. Ja ne, joilla ei ole rahaa, eivät syö välttämättä joka päivä lainkaan. Seurakunnalla ei ole ruokailuita tarpeeksi. Ehdotan, että kaupunki järjestää varattomille tilat, jotka ovat auki iltaisinkin. Näissä tiloissa olisi mahdollisuus kokata myös ilta-aikaan ja tavata muita samassa tilanteessa olevia. Ruoka voisi tulla lahjoituksina paikallisilta kauppiailta, viimeisen päivän myyntituotteet tms. Myös yksityishenkilöiltä otettaisiin ruokalahjoituksia ja raaka-aineita vastaan.
Sirkushuveja:
Koska edellä olevilla ihmisillä on lähes olematon varallisuus käytettävänä kulttuuripalveluihin, ehdottaisinkin seuraavaa: Kaupunki ja yksityiset tahot, eli yritykset ja henkilöt lahjoittaisivat jokaiselle kaupunkilaiselle tietynarvoisen kulttuurisetelin. Sillä voisi tehdä mitä vain: kerätä niitä useamman jne. Setelit kävisivät Sastamalan alueen kulttuuripalveluihin oman maun mukaan: Niillä voisi käydä elokuvissa, kesäteatterissa, museoissa tms. setelin arvo voisi olla 10 - 15 euroa, ja niitä voisi yhdistää. Setelit jaettaisiin jokaiseen kotiin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jälkimmäisen ehdotuksen toteutus ei juuri vaatisi paljoakaan vaivaa kunnalta, ja kustannuksetkin saataisiin varmaan sisällytettyä budjettiin. Kun ei täälläkään kunnassa ole juuri ympärivuotista kulttuuri tarjontaa (siis maksutonta)...

Kommentoi 1 kommentti