Nykyajan Orjuus

Kuntien tuettava nuorten henkistä kasvua

  Kuntien tuettava nuorten henkistä kasvua
Nykymaailmassa on olemassa ilmiö nimeltä syrjäytyminen. Moni nuori ja vanhempikin ihminen putoaa yhteiskunnan kelkasta ja jää ulkopuolelle. Tähän on olemassa monia syitä. Nuorisoon ja ihmisiin suhtaudutaan kuin harmaaseen massaan, joiden ongelmiin ja syrjäytymiseen on olemassa jokin yleispätevä yhteinen nimittäjä. Toki jossakin määrin näin varmasti on, mutta yksilöllisyys unohtuu käytettyjen toimenpiteiden alle.
Ihmisiin suhtaudutaan kuin tuotantovälineisiin, joiden ainoa tarkoitus on tehdä tuottavaa työtä. Unohdetaan, että mailmamme on nykyisin moniarvoinen, eikä vallitseva näkemys ole aina se oikea näkemys.
Koska ihmiset ovat tuotantokoneen osia, on sama, mihin hommiin heidät lykätään, kunhan he vain tuottavat rahaa. Tässä pelissä unohtuu, että näillä "koneilla" on persoonallisuus, toiveita ja oma elämänkatsomus. Sillä ei ole väliä, mitä ihmiset itse haluavat, vain se merkitsee, että he tuottavat. Nuoret ymmärtävät jo varhain, että he ovat riepuja joita epäinhimillinen tuotantokoneisto käyttää, ja sitten kun kaikki mehut on heistä puristettu, heidät paiskataan syrjään kuin kulunut tiskirätti. Ei ihme, että keskittyessämme tuottavuuteen teemme pikkuhiljaa hallaa ihmisyydeelle. Äärimmäisimmät persoonallisuudet kääntyvät äärimmäisiin tekoihin. Näistä seuraa tragedioita, jotka kaikki haluaisivat välttää.
Moni nuori ja vanhempikin, työelämäen kelkasta pudonnut ihminen hämmentyy tilanteestaan, eikä oikein näe suuntia minne pitäisi kulkea. Ehdotankin, että alettaisiin panostaa enemmän yksilöllisyyteen pohtiessa niitä polkuja, joihin ihminen voisi mennä eikä kohdeltaisi heitä harmaana massana.
Yhteistyökuviona voisi olla sellainen malli, että yläasteet/Ammattioppilaitokset, opinto-ohjaajat ja työvoimatoimistot tekevät yhteistyötä. Ensin opinto-ohjaajan kanssa keskusteltaisiin yksilöllisesti nuoren kiinnostuksen kohteista ja harrastuksista, jos hän ei osaa vielä valita tulevaa uraansa. Sitten keskustellaan luokan kanssa ammateista, joista he itse olisivat kiinnostuneita. Lopulta oppilaitos järjestäisi työvoimatoimistosta henkilön, joka kertosi, miten mihinkin ammattiin voisi valmistua. Tarkoitan myös erikoisempia ammatteja, joista on hankala saada tietoa, ja joihin nykyisen työvoimahallinnon on vaikea ohjata johtuen siitä, että aina suositellaan niitä yleisempiä. Luokassa työvoimahenkilö sitten kertoisi jokaiselle luokalle eri aloista, jotka oppilaat itse olisivat valinneet. Kun tämä vaihe olisi ohi, kukin luokka pikkuhiljaa vierailisi kaikissa työpaikoissa, josta tietoa oli tullut, jossa kuultaisiin alan ammattilaista ja nähtäisiin hänet käytännön toimissa. Kullakin luokalla olisi hyvinkin erilaiset vierailukohteet. Ja jos tämä näyttäisi tulevan liian kalliiksi, näiden ammattien edustajia kutsuttaisiin oppilaitoksiin mahdollisimman kattavasti kertomaan työstään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

No joo...hmmm.

Käyttäjän helanes kuva

Otsikkosi riittäisi.
Sillä sitä mitä myöhemmin ehdotat toki tehdään koko ajan.
Mutta ehkä todella pitäisi toimia räätälöidymmin, täsmätymmin.

Sinä varmaan nuorena tiedät, mitä suuri osa nykynuorista haluaa (tutkimus uutisista kuultua, ei linkkiä, mitä pahoittelen etukäteen). Halutaan rikastua nopeasti ja helposti. Nuoret eivät siis niinkään halua henkistä kasvua vaan jotain ihan muuta. Ehkä kannattaa suunnata viestiäsi siis vähän täsmällisemmin omalle kohderyhmällesi tyyliin: halutkaa nyt sitten jotain järkevää!

Käyttäjän tiinakoivuniemi kuva

Esalle haluaisin kommentoida tuosta opinto-ohjauksesta sen verran, että itse en ainakaan koskaan ollut kuullutkaan useista ammateista esim. copy writer tai dramaturgi ym. Aina vain kerrottiin ne yleisimmät: metalli, puu, vaatetus, hoitoala, jne... Kyselinkin suoraan luovan alan kouluja ja vastauksena sain vain taidemaalarin ja lasinpuhalluksen koulu tietoa. Jos siis nuori onkin kiinnostunut jostain perusammattien ulkopuolelle jäävistä vaihtoehdoista, voi hän jättäytyä helposti koulutuksen ulkopuolelle, kun ei koe mitään omakseen, kuten tiedät jos ei jostain mitään tiedä, niin ei siitä kiinnostunutkaan voi olla..

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja